keskiviikko 26. lokakuuta 2011

La 22.10.

Viimeaikoina on ollut niin hirveä olo kuumeen kanssa ettei ole jaksanut kirjoitella enkä jaksanut sitten koko viikolle tehdä päivityksiä.

Kesäinen vaalea kihlajaispöytä sai vihdoin syksyisen ilmeen kummeiltani kihlajaislahjaksi saadulla Jokipiin Pellavan oranssinpunertavalla kaitaliinalla ja oranssilla jättilautasella (olisiko Pentikiä?), äidiltä saadulla isolla kukkaruukulla, Partyliten isolla pöllötuiku-kipolla ja Marja Hernesniemen pöllö tuikkulautasella.

Uuh, uusin the Walking Dead kausi on alkanut ja voi apuaaaaa, jännää! Ei millään malttaisi odottaa taas seuraavaan viikkoon, että saa jatkoa. Nähtävästi myös Desperate Housewivesille sekä Criminal Mindsillekin on alkanut uudet kaudet. Kyllä sairastavaa nyt hemmotellaan. 8-)

Lupauduin tänään ensimmäiseksi päiväksi jyrsijänäyttelyyn pet-gerbiilien tuomarille sihteeriksi. Onneksi se ei ollutkaan niin hirveää mitä aluksi odotin ja pelkäsin. Ehkä siihen vaikutti sekin, että tuomari oli tuttu henkilö (meidän yhden tytön kasvattaja). :-) Samalla tuotiin naapurinpojille blue-värinen tyttövauveli naapuriksi. Se on niin pieni ja suloinen. <3

day 09 - a song that you can dance to

LMFAO - Party Rock Anthem sekä Jennifer Lopezin - On the Floor ovat ihan törkeän hyviä treeni- ja tanssibiisejä. *--*

*******

day 01 - your favorite song
* Jukka Poika - Silkkii
* Jimi Constantine - Dirty Cinderella
day 02 - your least favorite song
* Nightwish - Sleeping Sun
* Gorematory - Gutted for Consumption
day 03 - a song that makes you happy
* Hinoi Team - Ike Ike
* Poitrine - Ge Together
* Edvard Khil - Vocalize (Trololo)
day 04 - a song that makes you sad
* Girugamesh - Kowarete iku Sekai
* Arttu Wiskari - Tuntematon potilas
day 05 - a song that reminds you of someone
* Jaarli Padington - Ohikiitävää
* Lily Allen - Fuck you
day 06 - a song that reminds you of somewhere
day 07 - a song that reminds you of a certain event
day 08 - a song that you know all the words to
day 09 - a song that you can dance to
day 10 - a song that makes you fall asleep
day 11 - a song from your favorite band
day 12 - a song from a band you hate
day 13 - a song that is a guilty pleasure
day 14 - a song that no one would expect you to love
day 15 - a song that describes you
day 16 - a song that you used to love but now hate
day 17 - a song that you hear often on the radio
day 18 - a song that you wish you heard on the radio
day 19 - a song from your favorite album
day 20 - a song that you listen to when you’re angry
day 21 - a song that you listen to when you’re happy
day 22 - a song that you listen to when you’re sad
day 23 - a song that you want to play at your wedding
day 24 - a song that you want to play at your funeral
day 25 - a song that makes you laugh
day 26 - a song that you can play on an instrument
day 27 - a song that you wish you could play
day 28 - a song that makes you feel guilty
day 29 - a song from your childhood
day 30 - your favorite song at this time last year

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Ma 17.10. Kuume se vain jatkuu...

Kuume se vain jatkuu jatkumistaan... Vasta 4vko  takana, että hohhoijaa. Tänään soittelin lääkärille ja katselin vierestä kuinka kaksi lääkäriä väittelee olenko sairas vaiko en. Toinen lääkäri oli sitä mieltä, ettei minua mikään vaivaa ja mitään lääkettä ei kannata määrätä, kun kuume menee ilmankin ohi (ööö, not?) ja ettei mitään tutkimuksia tarvitse tehdä. Toinen lääkäri taas oli sitä mieltä, että kuume saattaa olla levinnyt keuhkoihin ja että poskionteloissa näkyy tulehdus - joten määräsi röntgenit kumpaankin. Lisäksi hän määräsi labrakokeita pitkän listan. Rintalihakset tod.näk. tulehtuneet ja muita lihaksia särkee ja ne on niin jumissa. Relaksanttia ja särkylääkettä naamariin kunnes toisin mainitaan. Ehdin tänään käydä vasta röntgenissä, labra ehti mennä kiinni joten jää huomiselle.. Keskiviikkona pitäisi saada tulokset ja toivottavasti jotain vastauksia ja lääkkeitä tähän olotilaan, että pääsisi taas treenaamaan ja palaamaan normaaliin elämään.

Sairastaminen - mikä loistava tekosyy ottaa teekuppi käteen ja viettää useampi teehetki. Tuon ihanan Indiskan Vera mukin sain aikaisemmin Piialta, muistaakseni joululahjaksi (?), se on mukavan iso ettei tarvii koko aikaa santsata. (Ja tottakai se piti laittaa kuvaan, kun on niin ylinätti!) Vanhemmat antoivat eilen meikäläiselle loppulaatikon Liptonin Indian Chai teetä josta eivät ole itse tykänneet. Alla pientä yhteenvetoa meikäläisen mielipiteistä. :-)

Lipton - Indian Chai tea - omena ja mausteet

"Experience this colourful and spicy land and feel the exhilaration and the vibrancy through a warming Indian Chai."

+ nätti paketti
+ tuoksuu ihanalle, pussissa ja teenä
+ teelehdet pyramidipussissa, pussin materiaali kovempaa kuin normaalit paperipussukat joten ei hajoa veteen
+ ihana omenainen vivahde ja mukavasti kirpsakan mausteisen makuista
+ suosittelen maistamaan
- ?

Sain äidiltä kiiltäväpintaisen ruskean (väri ehkä lähempänä lämpöisen rusahtavaa kuparia) kukkaruukun jossa on mustia mattalehtiä. Täytynee vaihtaa kesäpöytä syyspöydäksi ja laittaa siihen joku kukka. :-) Kuva on taas valitettavasti hieman pimeä, pitää yrittää ottaa valoisammassa uutta...

day 08 - a song that you know all the words to

Voih... Näitä biisejä on ykskaksmiljoona! Tässä kaksi valintaa last.fm:n mukaan viimeaikojen soitetuimmista. :-D

Disturbed - Inside the fire (jos videon haluaa katsoa parempilaatuisena niin suosittelen katsomaan Disturbedin viralliselta kanavalta, linkki alalistassa, siitä oli upottaminen kielletty joten piti valita toinen video sitä varten..) & Yölintu - TV:n kokoinen haitari kummatkin kappaleet ovat sellaisia jotka osaan säveltä, soittimia ja sanoja myöten ulkoa. Uskomattomia kummatkin. Ja Yölintu rokkaa! Loistava kipale. *lalalallaa* Silmun pojat on btw äidin jotain pikkuserkkuja tms joten samasta sukupuusta löydytään! Siinä olis loistava bändi häihin (harmi ettei taida budjetti kestää edes haaveilua)... :-)

*******

day 01 - your favorite song
* Jukka Poika - Silkkii
* Jimi Constantine - Dirty Cinderella
day 02 - your least favorite song
* Nightwish - Sleeping Sun
* Gorematory - Gutted for Consumption
day 03 - a song that makes you happy
* Hinoi Team - Ike Ike
* Poitrine - Ge Together
* Edvard Khil - Vocalize (Trololo)
day 04 - a song that makes you sad
* Girugamesh - Kowarete iku Sekai
* Arttu Wiskari - Tuntematon potilas
day 05 - a song that reminds you of someone
* Jaarli Padington - Ohikiitävää
* Lily Allen - Fuck you
day 06 - a song that reminds you of somewhere
* Distraught Overlord - Lord's Prayer
day 07 - a song that reminds you of a certain event
* 雅-miyavi- - 歌舞伎男子 (Kabuki Danshi) ーKAVKI BOIZ-
* 雅-miyavi- - JPN Pride
day 08 - a song that you know all the words to
Disturbed - Inside the fire
* Yölintu - TV:n kokoinen haitari
day 09 - a song that you can dance to
day 10 - a song that makes you fall asleep
day 11 - a song from your favorite band
day 12 - a song from a band you hate
day 13 - a song that is a guilty pleasure
day 14 - a song that no one would expect you to love
day 15 - a song that describes you
day 16 - a song that you used to love but now hate
day 17 - a song that you hear often on the radio
day 18 - a song that you wish you heard on the radio
day 19 - a song from your favorite album
day 20 - a song that you listen to when you’re angry
day 21 - a song that you listen to when you’re happy
day 22 - a song that you listen to when you’re sad
day 23 - a song that you want to play at your wedding
day 24 - a song that you want to play at your funeral
day 25 - a song that makes you laugh
day 26 - a song that you can play on an instrument
day 27 - a song that you wish you could play
day 28 - a song that makes you feel guilty
day 29 - a song from your childhood
day 30 - your favorite song at this time last year

Su 16.10. Visiitti porukoille

Lähdimme mieheni kanssa syömään meikäläisen vanhemmille. Sortusin poikkemaan dieetistä sen verran, että söin äidin tekemää perunamuusia ja lihapullia ja häjykarppi-leivän, sekä jälkiruuaksi hieman perinteisesti tehtyä puolukkavispipuuroa. Oli ihan törkeen hyvää! Ja kiva pitkästä aikaa syödä kunnolla, kun ruokapäivis on ollut puolityhjä tän sairastelun aikana... Hyvä ruoka, parempi mieli!

Saatiin samalla myös halia porukoiden uusinta tulokasta ja niin hirveästi viimekerrasta kasvanutta mopsityttö Nitaa. Nita on kova tyttö pusuttelemaan ja äiti ja mies sai siitä rakkaudesta osansa. :3

day 07 - a song that reminds you of a certain event

雅-miyavi- - 歌舞伎男子 (Kabuki Danshi) ーKAVKI BOIZ-& JPN Pride kumpikin kappale muistuttaa minua miyavin ensimmäisistä Suomen keikoista 02.07.08 & 03.07.08. Aivan mahtava artisti, kitaristi, showmies. Pitkään on tullut hänen kappaleitaan kuunneltua ja olen todella onnellinen, että hän päätti tulla Suomeen esiintymään (toisin kuin Gackt). Miyavin ja Kavki Boizien yhteisshow oli mieletön ja mahtavan levyn biiseistä (ja myös vanhoista) jäi loistofiilis. Ehdottomasti muistelemisen arvoinen keikkarupeama.

*******

day 01 - your favorite song
* Jukka Poika - Silkkii
* Jimi Constantine - Dirty Cinderella
day 02 - your least favorite song
* Nightwish - Sleeping Sun
* Gorematory - Gutted for Consumption
day 03 - a song that makes you happy
* Hinoi Team - Ike Ike
* Poitrine - Ge Together
* Edvard Khil - Vocalize (Trololo)
day 04 - a song that makes you sad
* Girugamesh - Kowarete iku Sekai
* Arttu Wiskari - Tuntematon potilas
day 05 - a song that reminds you of someone
* Jaarli Padington - Ohikiitävää
* Lily Allen - Fuck you
day 06 - a song that reminds you of somewhere
* Distraught Overlord - Lord's Prayer
day 07 - a song that reminds you of a certain event
* 雅-miyavi- - 歌舞伎男子 (Kabuki Danshi) ーKAVKI BOIZ-
* 雅-miyavi- - JPN Pride
day 08 - a song that you know all the words to
day 09 - a song that you can dance to
day 10 - a song that makes you fall asleep
day 11 - a song from your favorite band
day 12 - a song from a band you hate
day 13 - a song that is a guilty pleasure
day 14 - a song that no one would expect you to love
day 15 - a song that describes you
day 16 - a song that you used to love but now hate
day 17 - a song that you hear often on the radio
day 18 - a song that you wish you heard on the radio
day 19 - a song from your favorite album
day 20 - a song that you listen to when you’re angry
day 21 - a song that you listen to when you’re happy
day 22 - a song that you listen to when you’re sad
day 23 - a song that you want to play at your wedding
day 24 - a song that you want to play at your funeral
day 25 - a song that makes you laugh
day 26 - a song that you can play on an instrument
day 27 - a song that you wish you could play
day 28 - a song that makes you feel guilty
day 29 - a song from your childhood
day 30 - your favorite song at this time last year

La 15.10. Naapurin poikia viiksekkäitä

Päivään ei ole kuulunut juurikaan mitään. Kävin halirutturakastamassa Piian naapurin poikia viiksekkäitä. :3

day 06 - a song that reminds you of somewhere

Distraught Overlordin (Dio) - Lord's Prayer kappale muistuttaa minua heidän ensimmäisestä Suomen keikastaan 16.03.08 Helsingin Nosturilla. Tämä on ollut ehdottomasti elämäni paras keikka, läpi päivän itkemistä ja sydämentykyttelyä pelkästä silkasta onnesta hyvien kavereiden kera. Keikan päätteeksi vielä nimmarit ja halit. Yksi elämäni parhaista ja tärkeimmistä päivistä. :)

*******

day 01 - your favorite song
* Jukka Poika - Silkkii
* Jimi Constantine - Dirty Cinderella
day 02 - your least favorite song
* Nightwish - Sleeping Sun
* Gorematory - Gutted for Consumption
day 03 - a song that makes you happy
* Hinoi Team - Ike Ike
* Poitrine - Ge Together
* Edvard Khil - Vocalize (Trololo)
day 04 - a song that makes you sad
* Girugamesh - Kowarete iku Sekai
* Arttu Wiskari - Tuntematon potilas
day 05 - a song that reminds you of someone
* Jaarli Padington - Ohikiitävää
* Lily Allen - Fuck you
day 06 - a song that reminds you of somewhere
* Distraught Overlord - Lord's Prayer
day 07 - a song that reminds you of a certain event
day 08 - a song that you know all the words to
day 09 - a song that you can dance to
day 10 - a song that makes you fall asleep
day 11 - a song from your favorite band
day 12 - a song from a band you hate
day 13 - a song that is a guilty pleasure
day 14 - a song that no one would expect you to love
day 15 - a song that describes you
day 16 - a song that you used to love but now hate
day 17 - a song that you hear often on the radio
day 18 - a song that you wish you heard on the radio
day 19 - a song from your favorite album
day 20 - a song that you listen to when you’re angry
day 21 - a song that you listen to when you’re happy
day 22 - a song that you listen to when you’re sad
day 23 - a song that you want to play at your wedding
day 24 - a song that you want to play at your funeral
day 25 - a song that makes you laugh
day 26 - a song that you can play on an instrument
day 27 - a song that you wish you could play
day 28 - a song that makes you feel guilty
day 29 - a song from your childhood
day 30 - your favorite song at this time last year

lauantai 15. lokakuuta 2011

Pe 14.10. Juoksukoulu ja Tartu Mikkiin!

Sorruin pitkästä aikaa tilaamaan Kunto & Terveys-lehden, kun sain niin hyvän tarjouksen. Lehti ei ollut hinnalla pilattu ja kaupanpäällisenä sai Juoksukoulu kirjan. Olen ajatellut useampaan kertaan, että voisi olla fiksua hankkia kyseinen opus. Kunhan meikäläisen paino tästä tippuu vielä jonkun verran niin kirjasta löytyy varmasti hyviä neuvoja joiden kanssa lähteä opettelemaan. Liikunnan aloittaessani jaksoin hätinä kävellä, hölkötellä ehkä 10sek ennen happikuolemaa, nyt menee jo useita minuutteja. :-)

Tämä päivä on muuten ollut suhteellisen turha, nukuin pitkään kuumeen kanssa ja sen jälkeen olen pelannut ystävieni kanssa Borderlandsia monta tuntia.

Palavan vokalisti Osku Ketola nähtiin kisaamassa tämän iltaisessa Tartu Mikkiin ohjelmassa Suvi Teräsniska parinaan. Pärjäsivät oikein loistavasti ja lauloivat kumpikin hienosti! Olen ylpeä Oskusta. Ohjelman voipi katsella halutessaan Yle Areenan sivuilta. Lisäksi suosittelen kaikille lämpimästi Palavaan tutustumista mikäli se ei vielä tuttu ole, loistava bändi ja todella mahtavat jäsenet suurella pohojalaasella syrämmellä! :-)

day 05 - a song that reminds you of someone

Jaarli Padingtonin - Ohikiitävää muistuttaa minua rakkaasta mummastani. Hän nukkui pois joitakin vuosia sitten oltuaan kolarissa traktorin kanssa pyörällään...Tätä kappaletta kuunnellessa kyyneleet nousevat silmiini sillä muistot ja ikävä ovat niin vahvasti esillä.. "Tyynys tuoksu haihtui pois" sopii muistoihin hyvin, sillä haistelimme äitini kanssa mumman vanhoja vaatteita ja kaulahuiveja haihduttaaksemme ikävän ja pitääksemme muistot elossa, kunnes tuoksu haihtui niistä pois. Monesti lapsuudessa eletyt hetket palaavat uniin tai flashbackeinä normaalin elämän keskellä. Se sattuu. Ikävä.  Suru. Mikseivät ne koskaan mene pois?

"Mä kuulin sireenin, muistan valot kaupungin
ohikiitävän sekunnin, näin ihmisten joukossa enkelin.
Paljon yritän unohtaa, tyynys tuoksu haihtui pois,
miksei mieleni rauhaa jo saa?

Muistan tarkalleen, kuinka syliin painoit pään
ja mä mielessäin kaiken nään kuin maisemaa ohikiitävää
pidän sylissä rakkainta vielä hetken ennenkuin
taivas kauneimman enkelin saa."

Lily Allenin - Fuck you biisi muistuttaa puolestaan sellaisista ihmisistä joiden kanssa on todella vaikeat välit tai joiden kanssa on välit katkenneet sen takia, että kaikki pitää olla niin hankalaa, sellaisia ihmisiä joille tekisi mieli huutaa päin naamaa FUCK YOU.

"Look inside, look inside your tiny mind
Then look a bit harder
'Cause we're so uninspired, so sick and tired
Of all the hatred you harbor"

*******

day 05 - a song that reminds you of someone
day 06 - a song that reminds you of somewhere
day 07 - a song that reminds you of a certain event
day 08 - a song that you know all the words to
day 09 - a song that you can dance to
day 10 - a song that makes you fall asleep
day 11 - a song from your favorite band
day 12 - a song from a band you hate
day 13 - a song that is a guilty pleasure
day 14 - a song that no one would expect you to love
day 15 - a song that describes you
day 16 - a song that you used to love but now hate
day 17 - a song that you hear often on the radio
day 18 - a song that you wish you heard on the radio
day 19 - a song from your favorite album
day 20 - a song that you listen to when you’re angry
day 21 - a song that you listen to when you’re happy
day 22 - a song that you listen to when you’re sad
day 23 - a song that you want to play at your wedding
day 24 - a song that you want to play at your funeral
day 25 - a song that makes you laugh
day 26 - a song that you can play on an instrument
day 27 - a song that you wish you could play
day 28 - a song that makes you feel guilty
day 29 - a song from your childhood
day 30 - your favorite song at this time last year

perjantai 14. lokakuuta 2011

To 13.10. Kynsi-maniaa :3

Viimeaikoina on tullut tehtyä mahtavia löytöjä ja iso kasa eri merkkisiä ja erisävyisiä kynsilakkoja (online-kirpparit ja halavat hinnat <3) ja nyt pääsenkin sitten testaamaan useampaa merkkiä ja löytämään ne omat lempparit joiden hankkimiseen kannattaa ja malttaa satsata. Jossain vaiheessa täytynee sortua kokeilemaan myös koristelua, vielä en ole uskaltanut tutustua siihen aiheeseen. :-D

Viimeisimpänä näistä uusista hankinnoista olen kokeillut tuota keskellä olevaa pinkkiä lakkaa. (pahoittelut tummasta kuvasta, sillä otin sen iltasella). 

China Glaze - pink voltage, neon

+ Lakka on todella upean värinen.
+ Lakka säilyttää kauniin värinsä ja näyttää kynnellä saman sävyiseltä kuin purkissakin. 
+ Levittyy kynnelle hyvin vielä toisenkin kerroksen eikä paakkuunnu/myttyynny kynnen päälle. 
+ Purnukassa lukee, että "sisältää kovettajia" ja täytynee sanoa, että kynnet eivät ole yhtä lötköpötköt, kun ennen tämän tuotteen laittamista. 
+ Todella kestävää. Lakan laittamisesta tulee kohta viikonpäivät täyteen eikä se ole yhtään halkeillut tai irronnut vaan on pysynyt kiitettävän kauan, sillä normaalisti kaikki kynsilakat joita käytän lähtevät koko kynneltä tai ainakin kynnen päästä lohkeillen irti...  
+ Pikaisella googletuksella selviää, että China Glazella on paljon mahtavia sävyjä ja tulevaisuudessa niitä tulee varmasti löytymään hyllystäni useampikin kappale.
- ?

day 04 - a song that makes you sad

Ensimmäinen valintani on japanilaisen Girugameshin - Kowarete iku Sekai. Tämä kappale muistuttaa minua elämäni vaikeimmista ajoista, silloin olin todella todella syvästi masentunut ja tämä kappale oli sellainen mikä auttoi jaksamaan. Tuolloin olin useita päiviä tätini mökillä, repeattasin tätä, otin itselleni aikaa ja itkin kaiken paskan kerralla ulos. Vain sillä jaksoin huomiseen... Tätä kappaletta kuunnellessa kulkevat kylmät väreet edelleen pitkin käsivarsiani ja uppoudun vokalistin kauniiseen ääneen ja äänen luomaan tarinaan. Vaikka kappaleen sanoja ei ymmärtäisikään, kertoo ääni tarinan. Toiseksi kappaleeksi valitsin Arttu Wiskarin - Tuntemattoman potilaan. Tämä kappale muistuttaa minua isovanhemmistani vaikka he eivät olekaan eläneet "supervanhoiksi megahöppänöiksi". Kummankin kappaleen tarina on aito, tunteikas ja surullinen - siksi rakastan niitä kumpaakin. <3

*******

day 05 - a song that reminds you of someone
day 06 - a song that reminds you of somewhere
day 07 - a song that reminds you of a certain event
day 08 - a song that you know all the words to
day 09 - a song that you can dance to
day 10 - a song that makes you fall asleep
day 11 - a song from your favorite band
day 12 - a song from a band you hate
day 13 - a song that is a guilty pleasure
day 14 - a song that no one would expect you to love
day 15 - a song that describes you
day 16 - a song that you used to love but now hate
day 17 - a song that you hear often on the radio
day 18 - a song that you wish you heard on the radio
day 19 - a song from your favorite album
day 20 - a song that you listen to when you’re angry
day 21 - a song that you listen to when you’re happy
day 22 - a song that you listen to when you’re sad
day 23 - a song that you want to play at your wedding
day 24 - a song that you want to play at your funeral
day 25 - a song that makes you laugh
day 26 - a song that you can play on an instrument
day 27 - a song that you wish you could play
day 28 - a song that makes you feel guilty
day 29 - a song from your childhood
day 30 - your favorite song at this time last year

torstai 13. lokakuuta 2011

Ke 12.10. Syksy :3

Tänään oli tosi pitkä päivä koulussa, aamusta muutama tunti "virallisesti" ja sen jälkeen useampi tunti oma-aloitteisesti ryhmän kanssa ryhmätyötä. Oltaisiin varmaan istuttu sielä vielä kolmen jälkeenkin, mutta kun luokassa alkoi toinen tunti niin oli pakko lähteä pois. Huomenna taas lisää, blaah...

Olen nyt flunssan jälkeen/aikana kävellyt nyt muutaman kerran koululle aamu/iltapäivälenkkinä ja lihakset huutaa hoosiannaa. Huomenna olisi tarkoitus mennä salille, mutta saapi nähdä miten olotilan kanssa käy. Kuumettakin pukkaa edelleen. :( Mutta jotain positiivistakin, jee, sillä syksy on täällä ja puut on niin supernätin värisiä! <3

Olen yrittänyt useampaan kertaan saada lisättyä kahta kuvaa vierekkäin, mutta koneelta ladatessa ne menee aina omille rivilleen vaikka miten kikkailisi? Mikäli laitan kuvan urlin kautta ja toisen koneelta niin ne menevät kyllä sopuisasti vierekkäin. Onkohan siihen joku kikka? o_O

Meillä terrassa tytöt harrastaa tiimityötä ja kilpailua, tälläkertaa jyrsimisessä! Hani voitti, sillä Lilja (vaaleampi, polarfox) kiinnostui enemmän mamman kameran klipsuäänestä, kun munakennosta. Täytynee myöhemmin esitellä karvakööri paremmin kunnollisten yksittäiskuvien kanssa. :-)

day 03 - a song that makes you happy

Oivoi, miksi kaikkiin löytyy aina niin monta kappaletta. No, pääsettepä kuuntelemaan useamman, koska en osaa valita vain yhtä...
Yksi suosikki-happy biiseistä on ehdottomasti japanilaisen Hinoi Teamin IKE IKE joka on tosi iloinen ja kaupan päälle nättejä tyttöjä tanssimassa Paraparaa. Pitäisikin taas raivata olohuoneeseen tilaa, että pääsee paraamaan, viimekerrasta on vierähtänyt tovi huonojen opetusvideoiden ansiosta. :-D

Japanilaisen Poitrinen Ge Together kappale ja video nostaa paljon kivoja, hauskoja ja iloisia muistoja mieleen ja video hassuudellaan saa hymyn huulille. Tykkään. :3

Edvard Khilin Trolololo on niin mahtava myös. Jää soimaan päähän ja aina naurattaa. Varsinkin 150% nopeutettu versio josta tulee ainakin allekirjoittaneelle mieleen Disneyn piirretyt. Syvältä sydämestä tuleva hymy ja ilo hoilottamiseen tekee aina hyvälle tuulelle. :-D

*******

day 04 - a song that makes you sad
day 05 - a song that reminds you of someone
day 06 - a song that reminds you of somewhere
day 07 - a song that reminds you of a certain event
day 08 - a song that you know all the words to
day 09 - a song that you can dance to
day 10 - a song that makes you fall asleep
day 11 - a song from your favorite band
day 12 - a song from a band you hate
day 13 - a song that is a guilty pleasure
day 14 - a song that no one would expect you to love
day 15 - a song that describes you
day 16 - a song that you used to love but now hate
day 17 - a song that you hear often on the radio
day 18 - a song that you wish you heard on the radio
day 19 - a song from your favorite album
day 20 - a song that you listen to when you’re angry
day 21 - a song that you listen to when you’re happy
day 22 - a song that you listen to when you’re sad
day 23 - a song that you want to play at your wedding
day 24 - a song that you want to play at your funeral
day 25 - a song that makes you laugh
day 26 - a song that you can play on an instrument
day 27 - a song that you wish you could play
day 28 - a song that makes you feel guilty
day 29 - a song from your childhood
day 30 - your favorite song at this time last year

Ti 11.10. Tiistain tunnelmat

Tiistain päivitys tulee nyt vähän myöhässä, sillä olin tekemässä kirjoittelemassa postausta, kun netti pätkäisi itsensä. Salkkarijaksokin jäi puoliväliin ja nyt addiktia ärsyttää sillä mullehetikaikkinyt. Tottakai Anvialla alkoi huoltotyöt juuri ennen päivityksen viimeistelyä... :-( Kuume on jälleen parin normipäivän jälkeen palannut ja hermot on taas tosi kireällä, ärsyttää kun ei uskalla ja viitsi lähteä salille.  Täytynee hetki seurailla ja sitten soitella taas uutta aikaa arvauskeskukseen, josko saisivat tällä kerralla jotain uutta selville... Tai sitten olen vain mystisesti sairas. Blogin ulkoasu saattaa vielä lähipäivien aikana muuttua ja hioutua ja siitä kannattaa antaa palautetta! (Kiitos Katrille ja Piialle, kun huomautitte valkoisen version tekstin vaikealukuisuudesta ja silmiinpistävyydestä. Homma toivottavasti korjattu.)

Tiistai oli kovin vauhdikas aamusta asti. Heräsin jo ennen kahdeksaa miehen noustessa valmistautumaan töihin. Sitten lähdin hirveällä kiireellä hakemaan ulkoa tuollaista hienoa mustavalkoista sisustus-taulua ja samasta ovesta putkahti yksi karvapallojeni kasvattajista sisälle. Saimme meidän riitapukarityttömme takaisin vanhan "saamelaisakan" kanssa. Rouvan kutsumanimi on osuvasti "Akka" ja kirjanimi "Máttáráhkká" johtaa juonteensa saamelaisesta jumalattaresta. Täytyy joku päivä kysyä mitä se vielä tarkemmin tarkoittaa! Pienellä googletuksella ymmärtäisin, että tämä Akka on "kodan asukkaiden auttaja ja vahti". Onneksi tyttösten totutus oli mennyt hyvin ja ainakin vielä ollaan sulassa sovussa ja ainakin nuorimman karvalapsen mieliala on kohentunut ja virkistynyt seuralaisen ansiosta, aikaisemmin vain nukkui kaiket päivää ja möllötti apaattisena. :-) Akan väri on nätti dtw (=dark tailed white), tosin häntä saisi olla hieman tummempi. Nätti vanhus silti ja tässä eläkekodissa se saa parhaat ja rakastetuimmat halit, pusut ja paijaukset, jok' ikinen päivä!

Iltapäivällä kävin noutamassa kaksi tavoitetoppia tuosta alamäen naapurista. Mahtumiseen on vielä pitkä matka, mutta onpa jotain mitä odottaa. Niissä oli vain niin hauskat kuvat, ettei voinut välttyä kiusaukselta (ja koska ostin ne online kirpparilta niin hintakaan ei ollut mikään päätä huimaava).

Viimeaikoina meikäläiseen on iskenyt kova "pesän rakentaja"-pistos ja olen yrittänyt kerätä ja sisustaa asuntoamme kaikella pienellä kivalla yksityiskohdalla. Tässä muutamia viimeaikojen hankintoja, nättejä tauluja. Rakastan näitä peikkotauluja, kaikki ovat käsin tehtyjä ohuille puukiekoille ja tällähetkellä niitä löytyykin meiltä kolmisen kappaletta. Ja varmasti jatkossa lisääkin mikäli löytyy yhtä lepposilla tarjouksilla kuin nämä kaksi viimeisintä. Sen jälkeen kun saimme työkaveriltani heidän vanhan punaisen kulmasohvansa ja kaksi sohvatuolia niin meikälisellä on ollut hirveä hinku ja mieltymys musta-valko-punaiseen sisustukseen... :-)

Päätettiin Piian kanssa viettää vähän laatuaikaa heittämällä aivot narikkaan leffaillan merkeissä. Varasimme Rion, animaation, jossa tarina kertoo eksoottisista linnuista keskittyen sinisen lemmikkipapukaijan elämään ja seikkailuun. Lintu sattuu olla viimeisin lajiaan ja koska kuvioon ilmestyy morsio-ehdokas alkaa hulvaton seikkailu... Aivan loistava piirretty ja suosittelen ehdottomasti kaikille, myös aikuisille! Nauroin useammassa kohtaa niin, että talo raikui ja mahaan sattui. Kuka kehtaa väittää, ettei lastenohjelmat/-leffat ole myös aikuisille? Ne on just niitä parhaita! Aivan loistavat hahmot, paljon piilovitsejä yms. Tämä päätyy varmasti leffahyllyyn vielä joku päivä. :-D

DAY 2 - Your least favorite song

Tähänkin voisin listata kymmeniä kappaleita ja bändejä, mutta yleisesti ottaen en pidä sellaisesta musiikista josta en saa selvää tai nauti. Älkää ymmärtäkö kuitenkaan väärin, sillä makuskaalani on äärimmäisen laaja ja tykkään kyllä mm. raskaastakin musiikista, mutta sellainen musiikki joka menee jonkin syyn takia pilalle ei minun soittolistoillani pyöri. Tästä esim. raskas musiikki jossa öristään niin, ettei sanoista saa mitään selvää sekä vanha Nightwish. En voi sietää Tarja Turusen ääntä, huh! 

*************

day 01 - your favorite song
* Jukka Poika - Silkkii
* Jimi Constantine - Dirty Cinderella
day 03 - a song that makes you happy
day 04 - a song that makes you sad
day 05 - a song that reminds you of someone
day 06 - a song that reminds you of somewhere
day 07 - a song that reminds you of a certain event
day 08 - a song that you know all the words to
day 09 - a song that you can dance to
day 10 - a song that makes you fall asleep
day 11 - a song from your favorite band
day 12 - a song from a band you hate
day 13 - a song that is a guilty pleasure
day 14 - a song that no one would expect you to love
day 15 - a song that describes you
day 16 - a song that you used to love but now hate
day 17 - a song that you hear often on the radio
day 18 - a song that you wish you heard on the radio
day 19 - a song from your favorite album
day 20 - a song that you listen to when you’re angry
day 21 - a song that you listen to when you’re happy
day 22 - a song that you listen to when you’re sad
day 23 - a song that you want to play at your wedding
day 24 - a song that you want to play at your funeral
day 25 - a song that makes you laugh
day 26 - a song that you can play on an instrument
day 27 - a song that you wish you could play
day 28 - a song that makes you feel guilty
day 29 - a song from your childhood
day 30 - your favorite song at this time last year

tiistai 11. lokakuuta 2011

Ma 10.10. Blogin uusi alku...

Blogini saa nyt täydellisen nollauksen vanhoista blogiteksteistä ja suuren makeoverin uudella ulkoasulla. Olen haaveillut kirjoittelusta ja uudesta ulkoasusta jo pitkään ja viimein käveli vastaan sellainen taustakuva mikä miellyttää omaakin silmää. On tehnyt mieli kirjoitella jo pitkään vaikka ja mitä, mutta ei ole ollut kiinnostusta millään kököllä valmisulkoasulla. :-)

Tarkoituksena olisi kirjoitella normielämän asioista. Sillä sehän on vain elämää - ei sen enempää: tiedossa kertomuisia elämän vaikeuksista, koettelemuksista, iloista ja suruista... Kivinen ja pitkä matka morsiameksi - tosielämän morsiandieetti; personal trainereita, treenausta, ruokaa, voittoja ja vastoinkäymisiä...

Suurena aikomuksena olisi ylläpitää blogia säännöllisesti päivittämällä edes pelkkää kuvaa jos ei jaksa mitään tarinaa kirjoittaa. Joskus olen haaveillut, että julkaisisin yhden fiilis-kappaleen ja "tänään tapahtui" tai "muistojen syövereistä"-kuvan per päivä, mutta katsotaan lähteekö se käyntiin milloinkaan. ;-)

Rakkaat gerbiili-neitoset palaili vasta vähän aikaa sitten takaisin kotiin sulho- ja poikasreissulta. Tätä kirjoitellessani yksi tytöistä, rakas hunajakettuseni (eli siis honeyfox väriltään) Hani, juoksee pitkin olkapäitäni ja tietokone pöytää. Tällähetkellä röntti istuu pääni päällä ja seuraa tarinointiani tyytyväisenä. Sulhoreissulla viiksiperhe jakaantui kahtia joten perheemme kasvaa yhdellä, kun paikalliselta kasvattajalta tulee hänen riitapukari kasvatilleen vanha Rouva seuralaiseksi viettämään meille eläkepäiviä..  :-)

Kolmen viikon kuumeiluputki on viimein ohi (ainakin vielä...) ja tänään pääsin käymään ensimmäistä kertaa tänne avatulla uunituoreella EasyFitillä. Virtuaali spinning ja -venyttely oli tosi jees ja kiva päästä liikkumaan pitkästä aikaa. Sairastelun, jatkuvan nukkumisen ja kolmen viikon seinien tuijottelu oli ehtinyt kiristää hermot todella kireälle ja vitutuskäyrän läpi katosta. Nyt on todella mukava ja energinen olo, kun on saanut hermot tasaantumaan. Liikunta teki myös puuttuneelle ruokahalulle (kiitos kuumeen ja oksentelun) tosi hyvää ja ruokaohjeissa pysytty mallikkaasti. :-)

Olen aikaisemmin yrittänyt naputella facebookissa "30 Day Song Challengea" koskaan viimeiseen päivään pääsemättä. Voisin nyt aloitella sen tässä blogissa uudelleen niin on jotain syytä sitten aloittaa kirjoittelemaan vähän useammin.

DAY 01 - your favorite song

Huoh, näitä on niin paljon, että voisi listata piiiiiiitkän listan. Parhaiten meikäläisen lempimusiikista kertoo spotifyn starred-lista sekä last.fm:n eniten soitetut. Tällähetkellä kaksi ehdotonta ykkössuosikkia on Jukka Pojan - Silkkii sekä Jimi Constantinen - Dirty Cinderella kappaleet. Kummatkin ovat tosi kauniita ja rentoja kappaleita ja niissä on todella hienot sanat. Ensimmäinen on yksi niistä muutamista joita haaveilen ja pallottelen myös hääpäiväksi. ;-)

***********